4.1.2011

HENKILÖKUVA: Niina Hoikkala, 20

Kauniita unia ja haaveilua

Unimaailmani poikkeaa lähes täysin siitä millaisia vaatteita olen tehnyt näytökseen. Itse näen suurimmaksi osaksi todella outoja unia, joissa tapahtumat sekä asiat saattavat poiketa toisistaan täysin. Millään ei ole päätä eikä häntää, ihan kuin kaikki olisi vain satunnaisesti niputettu yhteen. Nämä oudot unet kehkeytyvät välillä painajaisiin, välillä hyviin - ns. haaveilu-uniin. Haluankin oman kokoelmani olevan pilkahdus niistä hyvistä unista, joita näen. Hyvin laskeutuvia, kevyitä materiaaleja yhdistettynä hempeisiin väreihin. Tyköistyvää ja ilmavaa, naisellista ja hienostunutta tyyliä haaveilijan tavoin. Näistä kokoelmani juurikin syntyy. Naisellisia muotoja korostavia, mukavia sekä hyvin istuvia asukokonaisuuksia, joihin on helppo yhdistellä erilaisia asusteita. Tuomalla asuihin mukaan erilaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia, sain luotua vastakohtia, kuten kovaa ja pehmeää. Suurena inspiraation lähteenä ovatkin olleet materiaalit ja niiden yhdisteltävyys. Myös haaveilu kesästä, näin talvipakkasella, on saanut mieleni lämpimiin kesäiltoihin. Kevyeen tuulenvireeseen, niitylle väriloiston keskelle. Asukokonaisuuksien käytännöllisyys on myös ollut osana suunnittelutyötä, sillä haluan vaatteiden olevan käytettävissä uudelleen erilaisin yhdistelmin.

Nimeä tälle kokoelmalle ei ole, mitä sitä hampaat irvessä keksimään. Minut ja työni vähänkin tuntevat osaavat yhdistää asukokonaisuuteni minuun, sillä asuissani on tunnusomaisia piirteitä, kuten naisellisuutta ja istuvuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti