30.12.2010

HENKILÖKUVA: Miia Paananen, 20

Unimaisuus materiaalivalinnoilla

Inspiroiduin puhtaasti oman unimaailmani sisällöstä, eli kaikenlaisista unista mitä sitä ikinä tuleekaan nähtyä. Unissani on mm. vanhanaikaisia, lievästi surrealistisen sekavia, nykymaailmallisia ja itselleni tärkeitä elementtejä.

Unet eivät todennäköisesti oikein välity vaatteistani katsojille, sillä en ole korostanut asiaa huomattavasti. Materiaalivalinnat tuovat ehkä enemmän unenomaisuutta vaatteisiini, sillä ne eivät ole mielestäni 100-prosenttisen arkisia. Muuten unet ovat toimineet lähinnä pelkkänä inspiraationlähteenä.

Suunnittelin ja valmistin kimonon, jossa käytin hentoista, hyvin laskeutuvaa neulospohjaista kangasta, jonka kuviointi koostuu ruusuista. Väriltään kangas on vaalean ja tumman lila, missä on myös ruskeaa ja hitunen valkoista. Lisäksi toteutin tunika-pituisen mustan raglanhihaisen paidan mustasta velourkankaasta, ja sen pariksi ompelin mustan vyötärökorsetin, jossa on nyöritys takana näyttävyyden pienoiseksi lisäämiseksi. Viimeinen asuni olkoon vielä arvoitus, sillä sellainen se on itsellenikin.

Unet - pakokeino arjesta

Kolmasosa elämästäni on ihanaa, rakastan nukkumista ja unien näkemistä! Uneni ovat milloin minkäkinlaisia; joskus todentuntuisen pelottavia, välillä taas hyvin unenomaisia, pehmeitä ja sumeita. Unieni kirjo on valtava, mutta yleensä niistä löytyy yksi yhdistävä tekijä: mukana on aina vähintään yksi tuntemani henkilö. Unet merkitsevät minulle valtavan paljon. Ne ovat eräänlainen pakokeino arjesta, sen tapahtumista ja vaatimuksista. Joskus unista voi löytyä myös vastaus mieltäni pitkään vaivanneeseen kysymykseen tai ongelmaan. Mielestäni unet ovat rikkaus; ilman noita yöllisiä seikkailuja elämä, ainakin minun, olisi mahdottoman paljon tylsempää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti